12/01/2015

JOULUKUUN EKA

Terkut täältä Thaimaan lämmöstä! Istuskelen tässä parvekkeella, auringonlasku silmien edessä, vieressä kylmä breezer ja kajareista soi hyvä musa. En tiedä voisinko enää olla onnellisempi.  
Aamulla puhelinta selatessa tajusin, että nythän mennään jo joulukuun puolella. Jaiks! Voin kertoa et ei ihan samanlaista joulufiilistä täälä tuu, mitä Suomessa mulla varmaan olisi jo aikalailla. Tavallaan ihana päästä pois siitä pahimmasta jouluhössötyksestä, vaikka kyllä itsekin lukeudun niihin jouluhössöttäjä-tyyppeihin. Varmaan just siitä syystä löysin eilen itseni kassajonosta joulukoristeiden kans, hups. 
Nyt täytyykin nauttia tästä viimeisestä lomaviikosta, sillä Suomeen kun palataan niin alkaa sellanen arki ettei oo hetkeen nähty. Yhteen viikkoon pitäisi mahduttaa ihan hirveesti asioita ja suoraan sanottuna mua hirvittää nyt jo, että miten saadaan kaikki aikaseksi mitä ois tarkotus. Onneks oon saanut jo hieman värvättyä apuvoimia, joita ei voi kyllä koskaan olla liikaakaan. haha. 
Nyt ois kuitenkin tarkotus ruveta pikkuhiljaa laittautumaan, jotta saadaan lähteä ettimään meille ruokapaikkaa. Sen verran alkaa nää kaks masua täälä kurnia. On muuten pakko manita, et on ihan mielettömän ihanaa matkustaa ulkomaille ilman mitään hotellien allinclusive-juttuja, sillä joka ilta saa ihan erilaista ruokaa sen perusteella mitä just sillon tekee mieli! Täälä on ainaki niin paljo kaikkia ihania ruokapaikkoja et meinaa välillä tulla valinnanvaikeus. Mut hei, onneks meillä on ollu mahdollisuus kokeilla 21 erilaista ravintolaa! 

Ihanaa joulukuun ensimmäistä! 

11/17/2015

JAIKS !

Otsikko kuvaa tämän hetken fiiliksiä paremmin kuin hyvin. Huomenna lähtis lento Vaasasta Helsingin kautta kohti Thaimaata, mutta kalenteri näyttää siltä, että seuraavan kerran kerkeää hengähtää vasta sielä maapallon toisella puolella. Vielä ois hirveesti asioita tehtävänä ja aikaa ei oo enää ku alle 24 tuntia. Apua! 
Tiedossa olis vielä tälle ja huomiselle päivälle kauppareissua (joo o, matka on ollu tiedossa jo kesästä asti, mutta tällainen viime tipan-ihminen kun olen, niin puolet tarvittavista asioista on vielä kaupan hyllyllä), pakkailuja, kämpän siivoamista, asumiskuvioiden hoitelemista, asiakirjojen tulostelemista, paapan 83 v. synttäreitä, jouluvalojen laittamista ja autojen pesua. Jos oikein kiltisti pyydän, niin saisinko muutaman lisätunnin tähän päivään? 
Meillä on siis poikaystävän kans tiedossa kolmen viikon löhöily-loma Thaimaan auringon alla Krabilla. Meidän kauan odotettu yhteinen "kesäloma", joka päätettiin toteuttaa hieman erilaisissa maisemissa, mutta en valita! Onhan siitä nyt vierähtänykki tovi, kun oon viimeksi ollu euroalueiden ulkopuolella. Tästä lomasta on siis otettava nyt kaikki ilo irti ja imettävä sitä auringonvaloa itteensä niin paljon, että selvitään ens kevääseen asti. 
Pakkailut on mun osalta vielä sen verran kesken, että pakko mennä jatkamaan jos meinaan huomenna seistä lentokentällä 13.45 valmiina lähtöön. Eikö kukaan oo vielä keksiny sellasta yritystä, joka tulis maksusta pakkailemaan ihmisille tavarat matkoille? Täälä olis yks erittäin innokas ostaja nimittäin! 

10/25/2015

MEIKKEJÄ

Pari päivää sitten vapaapäivää viettäessäni koin mun suureksi velvollisuudeksi käydä taas kerran läpi meikkipussia. Karsin sieltä tavaraa niin roskiin, kuin talvisäilöönkin odotellessani päivettynyttä ihoa johon saa läträtä taas hieman tummempia sävyjä meikkivoiteista. Onneks siihenkään ei oo enää kauaa, kun ulkomaanmatka häämöttää jo 24 päivän päässä! 
Mulla ei ole mitään suurempaa inspiraatiota ruveta kuvaamaan mitään varsinaista meikkipostausta, mutta aattelin nyt kuitenkin hieman kertoa, että millä mä naamani laitan kuosiin. 
Pohjalle laitan ensimmäisenä Lumenen BB-voidetta, joka on vielä parempaa kuin aiemmin käytössä ollut Garnierin BB-voide. Toi on tosi kevyttä, just hyvin peittävää ja niin miellyttävän tuntuinen kasvoilla. BB-voide pelastaa tälläsen laiskan meikkaajan päivän aika usein, kun ei jaksa ruveta tälläämään mitään juhlameikkiä töitä varten.  //  Sit päästäänkin mun suurimpaan ylpeyden aiheeseen! The ONE Illuskin foundation-meikkivoide on ollut mun elämäni paras hankinta meikkipussia täydentämään. Kyseisestä meikkivoiteesta on olemassa kuutta eri sävyä ja itseltäni löytyy Porcelain. Kuten nimessäkin jo mainitaan, niin meikkivoide tuo kasvoille tietynlaisen "illusion". Se korostaa tiettyjä kohtia ja luo kasvoille ihan mieletöntä hohtoa! Eikä oo muuten hinnallakaan tätä tuotetta pilattu, sillä normaalistikin tää maksaa vaan 18€, mutta tälläkin hetkellä se on tarjouksessa Oriflamella 8,90€ !  //  Samalta merkiltä omistan myös yhtä paljon kehuja saavan peitevoideen ja korostukseen käytän edelleen tuota samaa Lumenen valokynää. 
Oriflame on tullut tässä vuosien varrella aika tutuksi ja siks oonkin nyt tilannu uusimmat meikit sieltä. The ONEn meikkivoiteen lisäksi tilasin sieltä myös nää ihanat Giordanin aurinkopuuteri- ja poskipunahelmet. Tykkään siitä, miten noista helmistä on niin montaa eri sävyä, että lopputuloskin on aina tosi luonnollinen. Ikinä en kyllä näitäkään tule toisiin vaihtamaan!  //  Puuterina toimii jo monetta vuotta uskollisena toiminut Rimmelin Stay Matte sävyssä Sandstorm. Tän lisäksi oon käyttänyt jonkin verran mineraalimeikkiä, jonka oon tilannut kauan sitten Biodellyltä "testeri"koossa.
Ripsivärit on ja pysyy samana. Niitä en vaihda. Ikinä.  //  Kulmakynät nakkasin roskiin jo alku vuodesta ja hommasin tämän Goshin brown kitin, eikä paluuta enää ole. Oon jo kauan metsästänyt yhtä tiettyä kulmapalettia, mutta etsinnöistäni huolimatta en oo sitä mistään löytänyt. Siihen asti tämä Goshin oma saa toimia korvaavana. 
Oon aina ollut aikamoinen pihistelijä kun kyse on ollut meikeistä, siveltimistä tai muustakaan kauneudenhoidosta. Lukuunottamatta tietenkään hiusjuttuja, sillä niitähän löytyy. Ehkä vähän liikaakin. Mutta siis, kauan kituuttelin lähes marketti-siveltimillä ja aattelin niiden olevan tosi hyviä hintaansa nähden. Nyt kuitenkin alkuvuodesta kun laitoin Biodellylle tilausta, niin päätin ettei enää mitään halpisjuttuja. Pistin sit tilaukseen nää ihanat Ecotoolsin siveltimet, eikä päivääkään oo kyllä tarvinnut katua. En ikinä vaihtaisi näitäkään pois. En tajua, kuinka oon voinut meikata 6 vuoden ajan jollain marketeista ostetuilla siveltimillä. Ihan sama kuin yrittäis levittää meikkivoiteen hevosen jouhilla. Hyh. 


Viimeöisen yövuoron jälkeen ajatus meinaa hieman takkuilla ja siks aattelinkin nyt laittaa koneen sivuun ja keskittyä tuohon yhteen nuhanenään joka tuhisee tuossa mun vieressä siihen malliin, että joko mä laitan tän koneen pois tai mä itken ja laitan. Hah. 

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille! 

10/20/2015

TAKAISIN HEITTO

Aamulenkkireippailut auringonpaisteessa saa päivän paremmin ku hyvin käyntiin. Nyt noi auringonpaisteet on vaan aika reilusti vähentyny ja joka aamuinen harmaus ja sankka sumu on saapunu tilalle. // Vanhan Tallinnan upeat rakennukset, joita tuli kuolattua meidän Tallinnan viikonloppureissulla  varmaan enemmän kun laki sallis. Ainakin puhelimen yhtäkkiä täyttyneestä muistista pääteltynä. Meidän reissu sisälsi siis yhden yön laivassa ja toisen yön hotellissa. Ja niihin mahtui muutama mansikkamargarita, shoppailua, hyvää ruokaa, merisairautta ja hulppeita kukkakimppuja, joista yhden sain kotiuttaa. En vaan kestä sitä Tallinnan kukkakadun ihanuutta!
Oon tainnut aiemminkin jo mainita näistä ihanan värikkäistä lenkkipoluista, jotka on jo peittynyt lähes kokonaan oranssien lehtien alle. Syksy on ehdottomasti mun lemppari vuodenaika! // Käytiin nappaamassa mustikkashotit mun synttäreiden kunniaksi. // Hissiselfie #liian mones. Tää on ollut niitä harvoja kertoja kun oon jaksanut panostaa ulkonäköön. Töihin kun menee niin ei juurikaan tarvi huulipunaa laitella tai muutenkaan olla mitenkään erityisen edustava. // Niin upea auringonlasku syyslomalla Vuokatissa. Vain hyvä kamera puuttui..
Extempore reissu keilaamaan ja siitä illanviettoon! Seuraavana päivänä ei kyllä enää naurattanu, kun kärsittiin saman aikaisesti eilis illan kosteesta menosta ja migreenistä. // Syysverhot, syystyynyt, syysviltti ja ihanat syksyn väriset happylightsit. Näistä neljästä on mun syksy tehty! // Musta alkaa tuntua että alotan joka vuosi nää mun jouluhömpötykset entistä aiemmin. Tänä vuonna ne alotettiin lokakuun puolessa välissä. Oivoi. Joulukoristeita en saa vielä kuulemma laittaa, mutta onneks kukaan ei oo kieltäny tekemästä joulutorttuja. // Fiilistelyä siitä, miten sovin hyvin yhteen meidän uuden eteisen maton kans.

10/08/2015

AI ETTÄ MIKSI MÄ PIDÄN BLOGIA?

Oon jonkun verran tässä muutaman vuoden sisällä saanu yhteydenottoja ja kysymyksiä siitä, että miksi mä pidän blogia, ja vielä sellaista jota kuulemma ei kukaan lue. Osa palautteesta on ollu positiivista, mutta mukaan on mahtunu myös niitä kriittisempiä näkökulmia, joka ei oo lainkaan huono juttu. Noh, nyt mä ajattelin avata tätä bloginkirjoitus-touhua hieman enemmän. 
Oon saanu ensimmäisen päiväkirjani 7-vuotiaana isältäni nimpparilahjaksi ja siitä päivästä lähtien oon kirjotellu siihen päiväkirjaan kaikkea, maan ja taivaan väliltä aina yläasteelle saakka. Välillä kirjotuksia oli kerran päivässä, joskus kerran kuussa ja pahimmillaan vaan kerran vuodessa. Mulla oli kuitenkin aina tiedossa se, että kun tulee tarve kirjoittaa jotain mullistavaa ylös, tekisin sen kyseiseen päiväkirjaani. Kirjottaminen, niin iloisista kuin surullisistaki asioista, on ollu mulle jonkinlaista terapiaa koko elämän ajan.
Ensimmäisen blogini taisin perustaa joskus yläasteen puolen välin tienoilla. Enkä kyllä menisi kutsumaan sitä blogiksi. Se oli sanan varsinaisessa merkityksessä päiväkirja, joka vain sattui olemaan julkinen. Purin sinne silloista huonoa oloa ja näin myöhemmin ajateltuna, ois senkin voinut jättää tekemättä. Noh, virheistä opitaan! 
Tämän blogin perustin joulukuussa 2011 ja tällä mennään edelleen. Tiedän henkilöitä joilla on ollu blogeja enemmän kuin sukkia, mutta jotenkin en oo koskaan kokenu että se olis mun juttu. Oon niin blogimaailmassaki, kuin arkielämässäkin todella huono päästämään irti mistään vanhasta. Teen sen vasta sitten, kun on ihan pakko. Tykkään tutusta ja turvallisesta, ehkä vähän liiankin paljon.
Suurin syy sille, miksen koskaan oo poistanu tätä kyseistä blogia ja alottanu puhtaalta pöydältä on se, ettei mun pöytäni todellisuudessakaan ole puhdas. Haluan antaa itsestäni realistisen kuvan ja palan historiaa siinä samassa. 
Tää blogi on auttanu mua pysymään järjissäni ja se on ihanaa itsekin lueskella kaikkia vanhoja postauksia monen vuoden takaa ja huomata miten paljon asiat on muuttunu, miten paljon oon kasvanu ihmisenä ja miten hyvin mulla asiat nyt onkaan. Kun lueskelen vanhoja postauksiani, muistan tasan tarkkaan mitkä fiilikset mulla sillon olikaan. Mulle on tärkeetä päästä välillä muistelemaan menneitä aikoja ja niihin on aika ajoin kiva uppoutua oikein kunnolla. Siksi mä siis kirjoitan blogia. Lähinnä oman itseni takia. 

9/24/2015

PARASTA JUST NYT


Toissapäiväinen pitkä kävelylenkki raittiissa ulkoilmassa.

Eiliset onnistuneet synttärit, jotka oli täynnä menoa ja meininkiä kun alle 40 neliön asuntoon astui reippaat kaksostytöt, huliviliserkukset ja juuri kävelemään oppinut pikkumies.

Tänään kirjoitettu yli vuoden mittainen työsopimus.

Poikaystävän tiistaina alkanut "kesäloma". Vihdoin ehditään viettää aikaa toistemme kans.

Partyliten uus kynttilätuoksu, joka on valloittanu jo monta sydäntä.


Ihanan värikkäät lenkkipolut.

Pilviset ja pikemminkin vielä sateiset päivät, kun saa oikein luvan kans kömpiä sohvan nurkkaan ja vetää viltin korviin.

Gossip girl, täykkärit, Martina ja hengenpelastajat, salkkarit, uusi päivä, frendit.

Synttärilahjaksi poikaystävältä saatu kirkasvalo, joka toivon mukaan pitää mielen virkeenä koko talven ajan.

Huomiset synttäripirskeet, jotka on mulle vielä täysin mysteeri, mutta joista tulee varmasti ikimuistoset.


Onnistunut viikonloppureissu Tallinnaan, josta käteen jäi ihana kukkakimppu ja muutama uus paita.

Puhdas ja siisti koti.

Thaimaan reissu joka häämöttää jo 55 päivän päässä.

Uus hieman vaaleampi kuosi hiuksissa.

Lemppari syyskenkien kaivaminen varastosta.

9/01/2015

UUTTA KOTONA

Tällaisena sisustamista rakastavana ihmisenä, meidän koti kokee aika usein jos jonkin sortin muodonmuutoksia. Tylsistyn aika helposti ja mulla on aina mielessä kaikkea pientä paranneltavaa. Nyt kuitenkin tää meidän kämppä alkaa pikkuhiljaa miellyttämään mua joka ikisellä pienelläkin osa-alueella, enkä keksi enää mitään mitä haluaisin parantaa. Ainakaan vielä.. hah, ei vaiskaan. Nyt aattelin vaan nauttia tästä meidän ihanasta kodista ja tulevasta syksytä! 
Tällänen näkymä on vastassa kun astuu ovesta sisään eteiseen. Suhteellisen neutraalit värithän täällä meidän kodissa on, mutta poikaystävän valitusta "liian värittömästä kämpästä" kuunnellessa mun oli suorastaan pakko hankkia tänne vähän väriä pienillä yksityiskohdilla. Nää oranssit yksityiskohdat piti olla "vaihtuvia", mutta on ne nyt täälä jo majailleet lähemmäs puolivuotta. Enkä valita ollenkaan!

En oikein vieläkään voi ymmärtää miten saatiinkaan näin hyvä kämppä. Se oli monen tuhannen sattuman kauppaa, et asutaan nyt näin ihanassa kodissa!

Ihanaa syyskuunalkua!




8/11/2015

MITEN ON KESÄ MENNY...

..noin niinku omasta mielestä? 

Itse asias ihan hyvin! Siitäkin huolimatta että töitä on paiskittu lähes tulkoon jokanen viikonloppu ja kelit on ollu kaikkee muuta ku kesäset. Töiden lisäks oon kyllä ehtiny vähän muutakin. 
Sain yo-lahjaksi ikioman upouuden polkupyörän, joka sopii väriltäänkin niin hyvin mun lenkkikamoihin, että sitä on tullu ulkoilutettua jo aika runsaasti tälle kesälle! On toi vaan hieman eri ku Jopo.. // Juhannus tuli ja juhannus meni, eikä hullumpi juhannus ollu tänäkään vuonna! Kelit oli Kalajoella ihan mielettömät, eikä voinu vastustaa sitä vahingoniloa kun katteli facebookista ja instagramista kuvia Himokselta, jossa olis ilmeisesti ollu käyttöä kanootillekki. Meitä lähti Kalajoelle aika rönsyilevä sakki, mut ehkä just siks tääkin juhannus oli aika ikimuistonen! // Lompsin hakeen makuunista iltakarkkia, enkä voinu vastustaa kiusausta ku näin näitä punasia kuppeja! Iltakarkkeja tuliki sit vähä odotettua enemmän ku toi kuppi oli "ihan pakko" täyttää täpötäyteen. 
Tänäkään kesänä en oo välttyny tältä halloumi-juuston suurkulutukselta. Voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon! Eikä noilta salaatissa komeilevilta mansikoiltakaan oo päästy välttymään. // Käytiin siskon kans Tango Markkinoilla jo keskiviikkona, kattelees Tuure Kilpeläistä ja Kaihon Karavaaneja ja sateisesta säästä huolimatta meno oli aika jees! // Kerrankin kun sain vapaan viikonlopun, niin pakattiin poikaystävän kans asuntoauto ja lähdettii pienelle road tripille! Ensimmäinen määränpää oli Tampere, joka ei kyllä petä ikinä. Jotenkin vaan siinä kaupungissa on sitä jotain, mistä mä tykkään. Tampereen jälkeen suunnattiin nokkamme kohti Lahtea ja sieltä seuraavana päivänä lähdettiin Vantaan Ikean kautta Turun Ruissaloon. Siinä paikassa oli kans sitä jotain! Ruissalon Camping-alue oli aivan mielettömän upea, eikä taatusti jäänyt viimeseksi kerraksi kun sinne mennään! Turussa tehtiin pieni kulttuurikäynti Turun linnaan ja samalla tsekattiin Turun linnan sunnuntaibrunssi, joka oli kyllä hinta-laatu suhteeltaan ehdottomasti paras! Siitä ruuasta ja tunnelmasta ois voinu pulittaa rutkasti enemmänkin.
Sunnuntaivapaan kunniaksi lähdettiin käymään Ähtärin Flow-parkissa. // Nyt kun poikaystävä on kulkenut taas koko kesän viikot reissuhommissa, on meidän yhteinen aika välillä aika vähissä kun ite oon suurimman osan viikonlopuista töissä. Yks aamu päätin kuitenkin hypätä auton rattiin ja ajelin Raumalle, missä poikaystävä sillon oli töissä. Niiden lyhyemmän päivän ansiosta ehdittiin hieman kiertää Wanhaa Raumaa ja nauttia hyvää ruokaa Wanhan Rauman kellarissa. // !!! Kaija Koo // Näitä shortsi-kelin päiviä on ollu aivan liian vähän.
Päätin yllättää reissuhommista palanneen poikaystävän kotitekosilla pulled pork hamppareilla ja voi luoja että niistä tuli hyviä! // Nyt on taas jotakin mitä odottaa! Marraskuun lopulla suunnataan poikaystävän kans nokat kohti Thaimaata kolmeksi viikoksi. Siitä on jo yli 5 vuotta kun Thaimaassa viimmeksi olin ja siitä asti oon haaveillu että rahatilanne olis joskus niin hyvä että olis varaa pulittaa ulkomaanmatkasta monia satasia. Vietetään siis poikaystävän kans meidän kesäloma tuolloin ja vielä kunnon keleissä! // Terassiaamupala, namskis! // Töissä sattuneen äksidentin takia, toisessa kädessä on vain neljä kynttä. Mut kesäkynnet, check! 

6/04/2015

YO

Siinä ois muutamia räpsyjä viime lauantailta, jolloin minäkin sain painaa valkolakin päähäni! Vaikkakin aina ala-asteelta asti olin vannonut etten koskaan menisi lukioon, niin siitä huolimatta on mustakin nyt leivottu ylioppilas. Kolme vuotta lukios hurahti niin nopeesti ohi, ettei ois voinu edes kuvitella sen yo-päivän tulevan noin nopeesti. Vastahan me tanssittiin wanhat ja meistä tuli koulun vanhimpia. Todistukseen oon kaikinpuolin tyytyväinen ja yo-kokeetki meni lähes tulkoon niinkuin olin suunnitellu.

Tästä on nyt hyvä jatkaa tuntemattomaan tulevaisuuteen tekemällä töitä ja haaveilemalla joulukuus häämöttävästä ulkomaanmatkasta!

5/26/2015

RAKASTUNUT...

nimittäin Turkuun!
Oltiin äitin kanssa pienellä Turku-visiitillä toukokuun alussa, kun poikaystävä kisaili ammattikoulujen välisissä Taitaja-kisoissa. Ton nelipäiväsen reissun aikana ehdin rakastua Turkuun aivan korviani myöten! Nyt oon lähinnä kuolaillu näiden mun ottamien kuvien perään ja kolunnu kaikki mahdolliset Turun opiskelupaikat ja asuntomahdollisuudet läpi.
Meidän pikkureissun aikana, ehdin jo tutustua niinkin hyvin keskustaan, että kahden ekan päivän jälkeen saatiin nakata navigaattori hanskalokeroon ja minä toimin kartturina. Eikä edes eksytty kertaakaan! haha.
Turussa vaan on sitä jotain.. En tiedä onko se Aurajoki ja sen varrella olevat aivan ihanat jokilaivat, Tuomiokirkko joka oli aivan mielettömän upea, kaikki pienet idylliset kaupat ja kuppilat joita tuntui olevan lähes joka nurkalla vai se, että se on täynnä kaikkia ihania vanhoja kerrostaloja, unohtamatta tietenkään Ravintola Koulua, joka oli rakennettu vanhaan kouluun.
Voi olla, että suunnataan vielä tänä kesänä poikaystävän kans auton nokka kohti Turkua ja käydään nauttimassa noista kaikista edellämainituista ihanista asioista mitä siellä on!
Nyt haaveilut sikseen ja läppäri kiinni, sillä iltavuoro kutsuu ja vielä ois paljon tehtävää ennen sitä.