12/16/2013

VIIME VIIKKO

Sain viimeviikolla idean tehdä joulukortteja ite ja seuraavana päivänä jo kannettiinki poikaystävän kans pussillista korttivärkkejä tiimarista ulos. Ensimmäiset kaks tuntia oli kivaa, kun keksittiin ja pähkäiltiin minkälainen kortti saatais aikaan meidän tavaroilla ja ihan kivaan lopputulokseen päädyttiin. Siitä sitten alkoiki se alamäki... Yks kortti valmiina, yhdeksän odotti vuoroaan. Kolme päivää me loppujen lopuksi noita kortteja väsättiin, vaikka luultiin et oltais päästy tosta hommasta ihan muutamalla tunnilla. Ilarin huoneesta olikin muodostunu kunnon joulupukin paja, ennenku huomattiinkaa, mutta onneks meillä oli pikkuapulainen mukana. Kyllä nyt on hyvä mieli kun kaikki kortit on kirjekuorissa ja toimitettu perille !
 Perjantai aamuna, ensimmäinen vapaapäivä takana ja 5 edessä, sain kunnon herkkuaamupalan ! En tiedä mitä hyvää olin tehny, vai johtuiko tää hemmotteluaamiainen siitä että olin siitä niin kauan vinkunut? Tiedä sitte.
Niinku sanoin, mulla on ollu pidennetty viikonloppu, joka jatkuu vielä huomisen yli. Sitte ois kaks koetta, jonka jälkeen torstaina alkaaki kauan odotettu joululoma! Aiettä. Kerrankin - oikeesti, kerrankin - mä oon saanu kaikki joululahjat hankittua jo hieman etukäteen, eikä kaikki oo jääny ihan viimetippaan, niinku yleensä meinaa käydä. Muistan tapauksia, kun oon vielä jouluaattonaki käyny ostamas joululahjoja...
En tiedä enkö oo riittävästi kierrelly kaupoissa vai onko mun kuulossa vaan jotain vikaa, mutta en oo missään kaupassa vielä kuullu joululauluja. Kaikenmaailman suklaita on tullu kauppojen käytävät täyteen, joulukrääsää löytyy joka hyllystä, mutta missä joulumusa? Kunnon joulufiiliksen tappaja. Mutta nyt meen nauttimaan viimeisestä löhöily illasta ja kattomaan gossip girliä, josko saisin sen mun neljän kauden urakan vihdoin ja viimein loppuun!

11/29/2013

MAKE-UP

 Mun meikkien uskollisena kuljettajana on toiminu jo yli vuoden, mun rakas hello kitty pussi, jonka äiti toi mulle Tallinnan Hello Kitty kaupasta ! Parempaa meikkipussukkaa saa ettiä, eikä vaan siks, että tossa on hello kityn kuvia, vaan siks että ei haittaa vaikka se kastuis tai likaantuis, koska sen saa laittaa vaan hanan alle ja kuivata paperilla kuivaksi.
 Mun vakiomeikkeihin on kuulunu jo kauan aikaa ylläolevat tuotteet, enkä tuu varmaan koskaan vaihtamaan niitä, ellei tulevaisuudessa tuu jotain erittäin ihmeellistä ja sopuhintasta tuotetta tilalle.
1. Tää Garnierin bb-voide on kuulunu mun meikkipussiin siitä asti ku ne kauppoihin kantautui muutama vuosi sitte. Kiiremeikkinä käytän pelkästään tätä bb-voidetta, koska se peittää hyvin suurimpia epäkohtia. Se toimii myös hyvin kosteusvoiteen sijaisena, eikä naama kuivu päivän aikana ollenkaan. 2.  Maybellinen Fit Me meikkivoide on yks parhaista ikinä! Meikkivoiteet on aina ennen ollu mulla hyvin nopeesti vaihtuvia ja oon kokeillu millon mitäki tahnoja. Tää kuitenkin ensikokeilun jälkeen on osoittautunu niin hyväksi, että siitä on tullu mulle ihan pakkomielle. Tällä hetkellä mulla on värinä 105 Natural Ivory, mutta ainoastaan siitä syystä, että se oli viimeinen mikä oli tarjouksessa erittäin halpaan hintaan. Ja tietysti näin talven tullen mun naama kalpenee niin paljon, että pakko käyttää muutaman sävyn vaaleempia voiteita. 3. Edelliseen viitaten, ihan paras ! Ja samoista syistä. 4. Tän lumenen valokynän ostin puolivahingossa kun sai kaks yhen hinnalla, ja laitoin sen ostoskärryihin. Jossain vaiheessa kauppareissua päätin etten haluakkaan sitä, mutta en kuitenkaan muistanu sitä ottaa pois, joten olin sitten loppujen lopuksi kahden lumenen valokynän omistaja. Eikä kyllä kaduta yhtään ! Erittäin riittoisa, helposti levittyvä ja oikeasti tuo kasvoihin sitä hohtoa. 
 1. Hieman epäröiden poikaystävä osti tän mulle ginasta rikottuaan mun kaks edellistä puuteria, mutta tääkin on osoittautunu ihan kelpo puuteriksi hintaansa nähden ainaki ! Putelilla ei siis ollu hintaa ku viis euroa ja risat. On sitä ainaki sen rahan edestä käytetty. 2. Kyseinen aurinkopuuteri on ehdottomasti paras, mitä oon itse kokeillu ! Se ei oo liian hileilevää, mutta ei kuitenkaan mikään liian matta. Siinä on just sopivasti väriä ja se on erittäin riittoisa. Terveisin, olen ostanut kyseisen aurinkopuuterin yli vuosi sitten ja käytän sitä päivittäin. 
 1. Tän Maybellinen luomivärin ostin vuosi sitte Halpa-Hallista alennuskorista kahdella eurolla. Sen jälkeen oon yrittäny ettiä kyseisiä luomivärejä lisää, mutta en oo mistään löytäny. Tossa luomivärissä vaan on sitä jotain, vaikkakin siinä vaan kaks väriä on. Se pysyy läpi päivän luomissa erittäin hyvin, ja kahdesta väristä huolimatta niistä saa sekoteltua kivoja yhdistelmiä. En tiedä kuinka mun käy sitten kun tuo väri sanoo sopimuksensa irti.. 2. Tää Goshin luomiväri tuli mun käyttöön vasta muutama viikko sitten, ku Milla rikkoi mun edellisen luomivärin ja osti sitten korvatakseen sen, niin tälläsen lähes samoja värejä sisältävän luomivärin. Näin muutaman viikon käytön jälkeen voin jo suositella tätä ihan kenelle tahansa. Tossa on riittävästi sävyjä, joten saa helposti tehtyä vaikka mitä ! Parissa sävyssä oli ihanasti hileitä, joten tolla saa loihdittua myös jonkilaisen juhla-lookin. 
1. Tämä Maybellinen Eyeliner oli myös vahinko-ostos, kun löysin prismasta "lahjapaketin" johon sisältyi kuvassa oleva ripsari ja sit tämä eyeliner. En oo oikeen koskaan käyttänyt eyelinereitä, mutta nyt päätin sitten kokeilla että mitäs sitä tulikaan ostettua. Ensimmäistä kertaa elämässäni oon tulisesti rakastunu eyelinerin käyttöön ja mun tekis mieli joka päivä laittaa rajauksia, mutta yritän hillitä itteeni.. 2. Kulmakynä, jonka merkkiä en edes tiedä, ja jonka lopututtua tuun olemaan erittäin pahassa pulassa.. Tää kulmakynä on palvellu mua jo yläasteelta lähtien ja se nyt rupee pelottavasti jo lyhenemään. Kulmakynä on yleensäkkin mun päivän pelastaja ja pikameikkiin bb-voiteen lisäksi käytän kulmakynää. Se jotenkin vaan antaa kasvoille vähän sitä jotain, eikä näytä aivan ojasta nousseelta aaveelta. 3. Rakkaus ! En vaihtaisi tätä ripsiväriä ikinä, milloinkaan, mihinkään ! Tää ripsiväri on ollu mun vakkarituotteena seiskaluokalta asti ja tulee olemaan varmaan hautaan saakka. Täs ripsivärissä on just sopivan tuuhea harja ja sillä saa ihanasti erotellut ripset, ilman ainuttakaan paakkua. 
 Vaikkakin kyseiset meikkisudit on ginasta ostetut, on ne silti erittäin hyvät hintaansa nähden. Ottaen huomioon että oon maksanu yhdestä sudista kolme euroa, kun normaalisti yks suti maksais kolmekymmentä euroa.. Ja minä kun oon meikkien kanssa tällänen pihistelijä, niin kelpaa mulle !
 Mun meikkipussin sisältöön kuuluu paljo muutaki turhaa - ja ei niin turhaa. Luomivärejä löytyy enemmän ku ehkä tarvis ja ripsivärejä myös, muttakun eihän sitä koskaan tiedä? Tuota mä hoen aina itelleni kun yritän karsia turhia meikkejä pois. Sieltä löytyy myös nestemäistä eyelineriä, joka on pysyny täysin koskemattomana oston jälkeen. Pitäis vissiin taas käydä läpi tuo sisältö paremmin ja yrittää tosissaan karsia pois niitä turhia meikkejä, koska mun meikkipussikin huutaa hoosiannaa joka ikinen kerta ku suljen sitä..

11/27/2013

ILOINEN KUUMEINEN

Mä oon niiiiiin ilonen, enkä lainkaan siitä että makaan sängyn pohjalla kuumeessa, vaan siitä että tonne ulos on tullu tollaset sentin lumikinokset ! Innostuin sisustelemaan oikeen kunnolla tätä mun huonetta joulusemmaksi, eikä maanantaiselta Ikean reissultakaan tultu tyhjin käsin pois. Ikeasta mukaan lähti mm. valokuvakehyksiä, koristetyyny x2, kynttilöitä, sekä uus ihana peitto ! Mun vanha peitto oli nähny jo parhaat päivänsä, niin aattelin päivittää uuteen, ja samalla vähä muhkeempaanki. Nyt onkin hyvä sitten sairastella täälä lämpösen ja muhkean peiton alle glögimuki kädessä.
Perjantaina kävin parturissa ja mun tarkotus oli todellakin vaan leikata hiuksia, kunnes sitten päätinkin että laitetaan vähä väriäkin. Siitä kuvaa ehkä myöhemmin, sitten ku oon saanu tän flunssan karkotettua pois ja voin palata elävien kirjoihin.
 Eikä me pelkästään Ikeassa maanantaina käyty. Kävästiin kattomassa Zazabellasta Tampereelta mulle uutta vanhojen mekkoa, koska vanha ei enää oikein kiinnostanutkaa. No sieltähän se sitten löytyi - maailman täydellisin vanhojentanssimekko ! Ja tietysti kaupan kallein myös.. Nyt mullakin on sitten kaikki valmiina helmikuuta varten, eikä enää millään malttaisi odottaa !

11/14/2013

BLACK & WHITE

 Tällasen karvaturrin kans mä alotin just mun viikonlopun ! Nyt kelpaa taas pitkästä aikaa hymyillä! Ulkona paistaa kerrankin edes vähä aurinko, huomenna ei oo koulua, meen tänään kaupoille ettimään muutamia juttuja mun huoneen sisustusta varten ja saan viettää aikaa ton söpön karvapallon kans. Mitään enempää en kyllä voisi ees toivoa. "Onnellisuus koostuu elämän pienistä iloista".
Nyt täytyy mennä tekemään itelle jotain ruokaa etten tuuperru tänne ton koiran syötäväksi.. Myös terveystiedon tutkimusta pitäis hieman alkaa jo tehdä, joten hyvää viikonloppua kaikille ! :-)

11/12/2013

PEITON ALLA LÖHÖILYÄ

 Mikäs sen ihanampaa ku kääriytyä lämpösen peiton alle koneen ja joulutortun kans, samaan aikaan ku ulkona on kylmää ja harmaata? Ei yhtään mikää ! Koulupäivätki matelee eteenpäin, vaikka tässä jaksossa onki vaan kolmea kurssia päivälinjalla joten päivät on kutakuinkin muutaman tunnin päiviä. Tulis edes lunta niin tuola ulkonaki ois vähä valosampaa, mutta seki on ilmeisesti liikaa pyydetty.

42 päivää enää jouluun ja sitte saaki alkaa lueskelemaan terveystietoa kirjotuksia varten. Pian on lukiotaki käytynä puolet ja hyi että miten nopeesti aika on menny ! Tuntuu että se päivä oli viimeviikolla, ku ensimmäisen kerran astelin Seinäjoen lukioon kartta kädessä. Ilmeisesti siitä onkin sitte hieman kauemmin..

Varasin ensviikolle ajan parturiin täysin tietämättömänä mitä haluaisin mun hiuksille tehdä.. Päätin jo muutaman päivä sitte, että leikata ainaki pitäis, että sais näistä hiuksista vähä elävämmän näköset. Huvittais kylläkin jotain väriäkin laittaa, mutta saa ny nähdä alanko nössöilemään taas näin talven tullen, ja kasvatan itelleni vaan muutaman sentin tyvikasvun.

11/05/2013

HELSINGISSÄ 2.-3.11

 Juna lähti Seinäjoelta, onneksi aikataulussa, 6.43. Perjantain lakon takia stressasin, että jääkö koko Helsingin reissu tekemättä ja Hurts näkemättä. Mutta meidän onneksi junat alko kulkea normaalisti perjantai-lauantai välisenä yönä ! Matkaevääksi tein itelleni kaks patonkia, jotka osoittautui erittäin herkullisiksi ja halvaksikin, suhteessa junan antimiin.
 Tampereella oli junan vaihto. Siinä ei käytännössä ollu järjen hiventäkään, sillä juna millä tultiin Tampereelle asti, olis jatkanu matkaansa Helsinkiin, mutta Veturin tarjouksien takia, vaihdettiin junaa Tampereella ja säästettiin muutama kymppi.
 Hotellille saavuttiin hetken seikkailun jälkeen.. Kummatki oli toista kertaa elämänsä aikana Helsingin keskustas, joten ei siitä oikein meinannu tulla mitään. Mutta loppujen lopuksi löydettiin kuitenkin hotellille ! Siinä sitten hetki makoiltiin sängyssä ja elvyttiin matkasta, jonka jälkeen alettiin laittautua ravintolaa varten.
 Koska oli pyhäinpäivä, oltiin vähän epävarmoja siitä, oltaisko saatu ruokaa mistään muualta ku mäkkäristä. Kysyttiin hotellin työntekijöiltä neuvoa ja ne suositteli Mamma Rosaa, joka olis hetken kävelymatkan päässä hotellista.
Ikkunoista jo lurkittiin, että näyttääpäs kalliilta ravintolalta, ja pelättiin että tän ruokareissun jälkeen alkais kuukauden säästäminen. Sisään mentäes tää tunne vaan vahvistui, kun vahtimestari otti takit pois ja laittoi ne narikkaan. Ruokalistat kun annettiin käteen, niin hädin tuskin uskalsin avata sitä ja katsoa hintoja, mutta uskallauduin kuitenkin, eikä kyseinen paikka edes ollu kovin kallis ! Ihan perushintaisia ruokia, ja maultaan aivan täydellisiä !
Syömisien jälkeen oltiin hetki hotellilla mahojemme kans, kunnes sit pitiki lähtee jonottamaan Helsingin jäähallille, koska oltiin ostettu permantopaikat. Ulkona jonotettiin vähä yli 3 tuntia, sisällä piti vielä odottaa itse pääesiintyjää 2 tuntia, jonka jälkeen saatiinki jonotukselle vastinetta ! Aivan huikee keikka ! Sitä fiilistä ei vaan voi sanoillakaan kuvata, kun seisot melkein eturivissä ja sun odotus vihdoin palkitaan.
Aamulla oliki sitten suhteellisen aikanen herätys, koska hotelliaamupalaa sai vaan 11 saakka. Oli kyllä ihana saada kunnolla syötyä ja vielä tuoreita hedelmiä ja kaikkea ! Namskis. En edes muista koska oisin viimeksi syöny noin täytelään aamupalan. 
 Aamupalan jälkeen pitiki sitte nopsaa pakkailla tavarat kasaan ja lähteä kipsuttelemaan asemalle. Jostain syystä olin varannu meille junan joka lähti vasta kahden aikoihin Seinäjoelle, mutta ei sekää loppujenlopuksi haitannu yhtää ! Ehdittiin vähä kierrellä Sokosta ympäri ja sen jälkeen käytiin vielä aseman Robert's Coffeessa.
 Koska mun englannin lukemiset jäi aika vähälle viikonlopun takia, niin päättin ettei edes kannata mennä laittamaan nimeä kokeeseen, joten vietin ihanaa vapaapäivää yksin kotona. Illalla lähdettiin äitin kanssa käymään Vaasassa gigantissa hakemassa mulle, uusi ja ihan ikioma macbook air. Nyt olen maailman ihanimman apple-perheen omistaja ! haha.

11/01/2013

PUHELIN RÄPSYJÄ

 Syyslomalla sai taas herkutella maailman parhailla pitsoilla Vuokatissa ! En tiedä mitä taikasanaa ne käyttää noita pitsoja tehdessä, mutta en tiedä mitään muuta paikkaa josta sais noin hyviä pitsoja. Hintalaatusuhdekin on täysin kohdallaan, ku pitsa maksaa 13,90 ja koko on perhekoon puolella melkeen. Itselle on muodostunu vakkariksi BBQ-kastikkeella maustettu broileripitsa, jossa on lisukkeena ananasta ja herkullista juustoa! namskis.
 Sain vihdoin ja viimein hommattua mun kullanmurulle uuden asun ! Tää on ollu jo kauan ostoslistalla, mutta merkittävän kalliin hinnan vuoksi oon aina lykänny sen ostamista. Nyt sitten kuitenki päätin, että ku se aika paljo kulkee laukussa mukana, niin ois se hyvä jos siinä joku suoja ois. Vaikkakin mulla on pädillä jo sellanen 50 euron kalvo, johon ei pitäisi ikinä tulla naarmuja ja siinä on muutenkin ikuinen takuu.
 Oon ruvennu taas pitkästä aikaa korvaamaan karkkeja ja muita herkkuja vihanneksilla ja hedelmillä. Vaikkakaan en oo karkista täysin luopunut ja varsinkaan suklaasta, niin on silti paljo mukavempi mässätä hyvällä omalla tunnolla vihanneksia ja hedelmiä, kuin karkkia, suklaata tai sipsejä.
 Koeviikon ja myöhäsen aamun kunniaksi kävin torstai aamuna ihanalla aamulenkillä Ilarin ja niiden karvaturrin kans. Vaikka se sängystä nouseminen vähän tuntuiki mahdottomalta siinä ysin aikoihin (varsinkin ku tiesi että olis saanu nukkua vielä yli tunnin..) niin oli se kyllä sen arvosta ! Pihalla oli ihanan raikas ilma, muutama aste pakkasta ja ihana auringon paiste. Paremmin ei kyllä päivä olisi voinu alkaa ! Ton aamulenkkeilynki vois melkeen ottaa tavaksi, sen verran hyvää potkua siitä päivään tuli.
Tämän päivän ja luultavasti vielä huomisenkin asua. Oon täysin rakastunut noihin mun uusiin talvikenkiin, jotka ei nyt edes oo enää uudet, mutta kuitenki. Niillä on niin hyvä kävellä pidempääki matkaa, ja mikä parasta, ne on niin lämpöset ! Tää mun harmaa huiviki on muodostunu mun vakio asusteeksi, just sen lämmön ja paksuuden takia.
Ostoslistalla oliski seuraavana uuden tietokoneen lisäksi, myös näiden mun kenkien värinen laukku. Oon kiertäny joka ikisen Seinäjokisen laukkukaupan läpi, mutta ei. Nyt sain viikonlopun ajaksi siskolta lainaan sen ulkomailta tuodun laukun, ja oon nyt jo rakastunu tähän laukkuun aivan totaalisesti.
Ei enää edes yhtä kokonaista päivää ! En millään malttaisi odottaa että pääsen Helsingin jäähalliin sisälle ja nään tän upeen bändin livenä ! Juna starttaa huomen aamulla 6.30 Seinäjoelta ja noin 10.30 ollaanki sitten Helsingissä ja saadaan hetki olla hotellilla ihan rauhas ennenkö pitää lähtee sit kipitteleen Jäähallille. Mä nyt vaan todella toivon, että meidän junat kulkee huomenna täysin normaalisti, sillä en nyt millään enää jaksaisi mitään vr sotkuja, ku niistä muutenki on niin paljo jo harmia..